Viimeiset kaksi vuotta perheemme ainoana autona on ollut sähköauto. Ensimmäisen vuoden ajoimme Renault Zoella ja parhaillaan ajamme Hyundai IONIQlla.

Hyundai on vuoden sopimuksella autoverkkokaupasta ja sopimus loppuu joulukuussa. Millä ajattelimme ajaa seuraavaksi?

ID.3 tai ID.4 omaksi?

Zoe ja IONIQ ovat olleet meillä ylimenokauden autoja. Halusimme sähköauton, mutta sellaisen ostaminen tuntui kaksi vuotta sitten kovin kaukaiselta. Autot kehittyivät aivan älytöntä vauhtia. Samaan aikaan valikoima oli kovin suppeaa ja hinnat korkeat.

Tänään valikoima on jo huomattavasti laajempi. Saatavilla olevista autoista itseäni eniten kiinnosti Volkswagenin ID.3 ja ID.4.

IONIQiin tottunena ID.3 tuntui hieman pieneltä. Sekä sisä- että tavaratiloiltaan. Vuosi Zoella kituuttamista riitti.

ID.3 oli kuitenkin todella mukava auto ajaa. Ja hiljainen. Tykkäsin siitä niin paljon, että oli pakko käydä koeajamassa myös ID.4.

Kuvista ei välttämättä käy ilmi, mutta ID.4 on merkittävästi ID.3:sta (ja IONIQia) kookkaampi auto. Todellinen perheauto. Tavaratilaa on reilusti, eikä sisällä tunnu ahtaalta.

IONIQin jälkeen ID.4 tuntui parkkihallissa jo hieman liiankin suurelta. En huolisi sitä ilman takakameraa.

Hinnoittelu

Jos olet ihmetellyt, miksi ID.4 on katukuvassa niin paljon pikkusisartaan yleisempi, löytyy syy todennäköisesti hinnoittelusta.

Karvalakki ID.3 45kWh akulla maksaa 34130€.

58Kwh akulla ja Business-varustelutasolla (Travell Assist, keyless, takakamera jne) hinta onkin jo 40910€.

Ja kun nyt avaa ID.4 hinnaston, huomaa saavansa karvalakki ID.4:n 52kWh akulla hintaan 38 390€. 4000€ lisäinvestoinnilla saa siis selvästi isomman auton isommalla akulla. ID.4 tarjoaa mielestäni paljon sähköautoa vastineeksi rahalle.

Haluamillani akulla ja varusteilla ID.4 hinta kipusi kuitenkin yli hankintatuen ylärajan (50000€). Lisäksi sähköautojen toimitusajat ovat usealla merkillä tällä hetkellä todella pitkiä (6kk+). Päätin keksiä jotain muuta.

Uusi vuosi IONIQ:lla

Päädyin lopulta ajamaan vielä ainakin yhden vuoden IONIQlla. Auto on perheellemme sopivan kokoinen ja olemme tykänneet siitä todella. 38kWh akku kuulostaa nykymittapuulla säälittävän pieneltä, mutta meidän käytössä se on riittänyt vallan hyvin. Arkipyöritykseen meille riittäisi paljon pienempikin. Yleisin pidempi reissu meillä on Espoosta Turkuun. Se on taittunut joka kerta ilman välilatausta.

Tätä pidemmät matkat meillä on kohdistunut Uuteenkaupunkiin ja Mikkeliin. Tällöin matkalla on tarvinnut ladata kertaalleen, muttei tämä ole meitä haitannut. Teemme näitä pidempiä matkoja kuitenkin vain pari kertaa vuodessa.

Se mikä on harmittanut on IONIQin surkean hidas pikalataus. Seuraavassa autossa on oltava nopeampi pikalatausmahdollisuus. Todennäköisesti siinä on myös suurempi akku, sillä näin pieniä tuskin on enää edes saatavilla.

Olisin voinut jatkaa nykyisen auton sopimusta (499€/kk), mutta yllättäen edullisemmaksi tuli palauttaa nykyinen ja ottaa alle uusi. 25000km vuosittaisella ajolla kulu on 415€/kk. En pidä sitä ollenkaan pahana.